Maaliskuu 2013

30.3.2013 Pääsiäislauantai. Oltiin Hinnin kanssa eilen perjantaina ja tänään Porvoossa rakennusetsintätreeneissä. Perjantai treenattiin keskellä kaupunkia, entisessä sosiaalikeskuksessa, joka on nyt suojelukohde ja menossa remonttiin. Pitkiä käytäviä, osittain kolmessa kerroksessa; hieno paikka treenata. Tänään treenasimme Eboon vanhassa koulussa. Molemmissa kiinteistöissä oli lämmöt ja vedet päällä. Koulun keskuslämmitys puksutti lämpöä tosi kovasti. Hiki tuli. Hinnillä oli nyt tossut jaloissaan. Tänään, toisella kierroksella en enää laittanut tossuja kuin etusiin. Hyvin meni silti.

28.3.2013 Kiirastorstai. Nyt hyvällä mielellä viikon treeneistä. Kovanpinnan jälki meni yllättävän hyvin jäätiköstä huolimatta. Siihen jäätikköönkin jää siis kengistä hajua. Tottistreeni oli vain iloista tekemistä; jääviä liikkeitä, luoksetulo ja eteen lähettäminen. Meni niin hyvin, ettei paljon toistoja tarvittu. Kotona treenaan edelleen lähelle eteen istumista. Katsekontaktin saa kauempaa paremmin…

Kaksi vuotta sitten näin kiirastorstaina läksi Eko koirien taivaaseen. Kaksi vuotta on aika pitkä aika, mutta eipä se siltä tunnu. Nyt pääsiäiseeni kuuluu rakennusetsintätreenit Porvoossa. Veljeni porukka tulee tänne omaa pääsiäistään viettämään. No, me olemme onneksi tavanneet ihan äskettäin ja tämä kodinvaihto on näppärä konsti hoitaa majoitus. Hyvää pääsiäistä kaikille!!

25.3.2013 Viikko takana taas. Lenkkeilyä, sählypeli, tottistreeni, pieni kolarointi (Audimies peruutti Fordini puskuriin), uuden auton tilaus (pösö), Hinni hoitoon Tassuparkkiin ja viikonloppu Jyväskylässä ryhmänjohtajapäivillä. No, tietysti Palokka ja Jummi-Jammin kennel ovat niin kivenheiton päässä Jyväskylän keskustasta, että käytiin pentuja katsomassa Ammin kanssa. Siellä oli vielä kotosalla Hinnin siskojen pennuista 4 Zetan pentua ja kaikki 3 viikkoiset Martan pennut. Oli ne aika suloisia; onneksi kaikille oli jo koti tiedossa.

Hinni pääsi kotiin heti kun ehdin kotinurkille. Hyvin hoitojakso oli mennyt ja reippaana Hinni tuli minua vastaan tarhan ovelle. Oli vapaana toimiston tiloissa. Kylläpä uni maittoi meille kummallekin.

21.3.2013 Tuli laskuvirhe niissä Hinnin siskojen pennuissa; Zetalla oli 10 pentua ja Martalla 9. Yhteenlaskien Hinni on siis 19 labbislapsukaisen täti. Zetan (J-J Moonlighting) pennut ovat Moon-pentue ja Martan (J-J Fame) pennut saavat nimensä Lady Gagan The Fame -albumin mukaan.

17.3.2013 Tälläkin viikolla olin pari päivää Helsingissä, sairaanhoitajapäivillä, rekrytoimassa uusia työntekijöitä. Hinni oli Tassuparkissa ja pääsi kotiin perjantaina, kun naapurit ystävällisesti hakivat Hinnin kotiin ennen kuin minä kotiuduin. Ihanat naapurit meillä!

Lauantaina kävin vetokisoissa, töissä ajanotossa. Hyvä keli, nopeita koiria ja muutenkin mukava fiilis. Sunnuntaina, tänään siis, ei tarvittu enää käsiajanottoa. Päästiin Hinnin kanssa varikkotreeneihin. Oli kiva treeni – temppukerta; eli treenattiin muita taitoja kuin etsintää. Hyvin suunniteltu, kiva treeni. Kiitos kavereille.

11.3.2013 Hinni on nyt 18 pikkulabbiksen täti. Ensin Zeta-sisko sai 9 pentua, 5 viikkoisia nyt ja eilen syntyi Martta-siskollekin 9 lapsukaista. Ihanaa sanoisi Hinni, jos osaisi. Sanoisi, koska Hinnin ei tarvitse pentuja tehdä eikä hoitaa. Tai mistäs sen voi tietää… Hinni voisi hyvinkin olla äitityyppiä… tai ehkä ei.

9.3.2013 Hinnin kanssa käytiin perjantaina uudestaan treenaamassa Paiholan rakennuksissa. Hinnin etsintätyö oli vähän liian vauhdikasta ja siten huolimatonta. Tossut tassoissa antoivat lisävauhtia, huomaan .

8.3.2913 Naistenpäivä! Olin alkuviikon Helsingissä työasioissa ja Kennelliitossa kokouksissa. Hinni sai olla Tassuparkissa. Naapuri haki Hinnin eilen kotiin, kun minulla meni kotiintulo myöhään.

2.3.2013 Lauantai. Kevät! Aamulla pakkasta 20 astetta ja päivällä 10 astetta ja ihana auringonpaiste. Kylläpä Itäinen Suomi saa nauttia hyvistä keleistä, eikä luntakaan ole älyttömästi.

Tänään treenasimme rakennusetsintää Paiholan sairaalan henkilökunnan käytöstä poistetuissa asuintaloissa. Kaksikerroksisissa luhtitaloissa oli neljä tai viisi pientä huoneistoa kerroksessaan. Ekalla kierroksella kunkin ohjaajan piti kunkin huoneiston tuulikaapista pystyä sanomaan onko huoneistossa joku vai ei. Tämä tietysti piti osata tulkita koiran reaktioista. Meille ei kerrottu oliko merkkaukset oikein vai väärin. Merkkausten perusteella kuitenkin jatkettiin huoneistojen tarkistamista. Harjoituksen jälkeen kuulin, että Hinnin merkkaukset olivat ihan oikein; toisessa merkatussa huoneistossa oli ihminen ja toisessa oli oven kahvaan solmittu henkilön kaulaliina ihan avaimenreiän kohdalle.

Tämän päivän harjoituksessa, toisella kierroksella, käytin Hinnille Ruff Wearin tossuja. Ne toimivat todella hyvin. Ekalla merkkauskierroksella en tossuja laittanut; olisi ehkä kannattanut. Niissä oviaukoissa, missä hajua ei tullut tuulikaappiin, ei Hinnikään halunnut astua paljaalle lattiapinnalle. Vain niissä tuulikaapeissa, missä haju tuli huoneistosta vahvasti, Hinni meni tuulikaappiin ja haisteli sisimmän oven reunoja tarkasti. Huoneistojen tarkastus, tossut jaloissa, sujui loistavasti. Hinni juoksi joka huoneen iloisesti häntä heiluen eikä liukkauden pelosta ollut tietoakaan. Olin tosi tyytyväinen. Ulkona liukkaus ei haitannut, vaikka talojen betoniset ulkokäytävät olivatkin jäässä ja liukkaat. Hieno treeni meillä!