30.6.2014 Leiriviikko takana ja nyt työssä viikon, jotta pääsen oikealle kesälomalle. Kiteellä treenattiin hakua, esineruutua, jälkeä pellolla ja metsässä, lisäksi tein vähän tottista ja ketteryyttä sekä kerran damitreeniä. Oikein ohjelmallinen leiriviikkohan siitä tuli. Torstaina kävin iltapäivästä, Hinnin hieronnan jälkeen, tutustumassa paimennukseen; tai oikeastaan siihen, miten sitä opetetaan. Näin sekä lampaiden että ankkojen paimennusta. Lisäboonuksena se, että peltojälkien vanhentumisen aikana ehti hyvin käydä kylällä ostoksilla: Marimekon tehtaanmyymälässä parikertaa ja Kesportissa kerran, Kupiaisen kauppakeskuksessa useammankin kerran.
24.6.2014 Juhannus meni hienosti kotona ja ystävien luona ruoasta ja seurasta nauttien. Lisäksi yllätin itseni siivoamalla keittiön kaapin, ison, todellisen sekatavarakaapin. Ikean säilytysastiat tuli hyödynnettyä tarpeeseen. Juhannuksen jälkeinen lomaviikko alkoi myös aktiivisesti; maanantaina pesin takaterassin Kloriitin kanssa ja nyt tuli puhdasta. Tiistaina aamupäivästä laitoin pintaan ruskean puuöljyn – hyvä!! Nyt olen jo Kiteellä. Ensin Ammin mökillä koiria uittamassa ja ihanaa kaalipataa nauttimassa ja nyt täällä Taivaannastassa leirillä. Todellinen loma!
20.6.2014 Juhannusaatto. Eilen illalla treenattiin jälkeä Josepan porukalla. Hinnillä oli teräviä kulmia. Ajoi jäljen todella tarkasti, merkkasi jokaisen terävän kulman kääntämällä päänsä pitkälle jäljen oikeaan menosuuntaan. Kiersi kuitenkin ympyrän vasempaan ja jatkoi oikeaa jälkeä vasta sitten. Liekö paha tapa vai luonnon mukainen varmistus. Ei ehkä ollu edes väsynyt, niin että jaksoi puuhata muutakin. Mutta hyvin jäljesti! Kävin vielä pari janaa ottamassa, kun toiselta koiralta jäi ylimääräiseksi. Nekin Hinni teki viivasuorina, mikä ilahdutti minua kovin!! Hinni on .
19.6.2014 Kesät olivat lapsuudessani paljon lämpimämpiä; olen siitä varma.
17.6.2014 Kylmää, varsinkin öisin. Tänä aamuna kaivoin esille ohuen untuvatakin ja puin sen päälleni aamulenkille; eipä paleltanut. Eilen oli IKEA-päivä. Kyllä shoppailu työstä käy; lihapullat oli hyviä, lusikkalaatikko ei mahtunutkaan minun vetolaatikkooni, paneeliverhot hyvät, mutta liian värittömät, jakkara erinomainen eteiseen, säilytyskorisysteemi kokoamatta…
Ja tähän päivän paras ostos, 10€!!
13.6.2014 Keskiviikkona 11.6. etsintä Ilomantsissa, kaksi koiraa etsimässä, ei löytöä. Oomi päivysti autossa maastossa olomme ajan. Hyvin meni. Torstaina, eilen Oomi läksi omaan kotiinsa alkuillasta. Kun kerroin myöhemmin naapureille, että Oomi läksi jo, kommentti oli, että ilmankos on niin hiljaista… Niin, borderipoika osaa kiljua aika äänekkäästi. Hakuratakin tuli merkattua lauantain kisoja varten.
Tässä vielä yksi uimakuva kaveruksista Hinni & Oomi.
10.6.2014 Tuppaa nuo päivitykset jäämään, kun fb:ssä vierailee useammin. Mutta nyt päivitystä. Oomi tuli siis hoitoon viime viikon tiistaina. Kaikki mennyt oikein hyvin. Fb:ssä oli kiva videopätkä Oomin ja Migin rantariehumisesta. Jossu kuvasi sen kännykällään. Minä en ole vieläkään saanut kännykästä kuvia ulos suoraan. Nyt työkoneena kyllä läppäri samalta valmistajalta, joten ehkä kännyn kytkeminen työkoneeseen auttaa. Viime perjantaina Vapepahäly järvelle; yhden koiran varaus tehtiin, mutta etsittävä löytyi hukkuneena myöhemmin.
Lauantaina kävin Hinnin kanssa Maaningalla Pejä B koetta uusimassa; tottis ihan hyvä EH, mutta jälki ei sitten sujunut. Tai kyllä me jäljestettiin yli puolet jäljestä, mutta sitten tuli hukka. Koska aika ja jaksaminen oli lopussa, jäi jälki siihen. Oli tosi rankka keli, 28 astetta ja kuivaa, hakkuuta, ryteikköä. Viileällä kelillä ei ongelmaa olisi tullut, oletan, mutta nyt keli söi koiraa ihan liikaa. Oomi oli kokeen ajan majalla toimiston hoidossa. Siellä se pihalla makoili piiiitkässä liinassa kiinni, kun menin paikalle. Reipas oli ollut ja kaikkien kaveri, tietysti.
Sunnuntaina käytiin Sannan kanssa valitsemassa hänelle sakemannin pennun. Kivan pennun saa. Sunnuntaina käytiin myös Jossun kanssa hakurataa mittailemassa ja samalla tehtiin se rantareissu, missä koirat saivat riehua kyllikseen.
4.6.2014 Borderi Oomi tuli hoitoon viikoksi Annen ja Jounin perheen Turkin matkan ajaksi. Päivä oli mennyt hyvin, ei töllöntöitä. Työpäivän jälkeen käytiin metsälenkillä, tosi hiostavaa ja leikkasin koirilta kynnet. Koirat makasivat reporankana pihalla. Tein itselleni voileivän, vein sen ulkopöydälle ja hain kupin kahvia sisältä. Leipäpala oli hävinnyt pöydältä. Ei sitä kyllä muista miten nopea ja ketterä borderi on toimissaan, eikä ikinä niin väsynyt, etteikö leipäpala maistuisi.
3.6.2014 Tässäpä työpaikalla, ruokatunnin päätteeksi, filosofoin vähän…, sillä eilen kotona vaihdettiin sähkölämmityksen patterit uusiin ja vähän kai pienempiin, koska seinissä näkyy nyt selvästi ”elämisen jälkiä”. Osa jäljistä lähti luonnollisesti pesemällä pois, mutta osa ei. Nyt tarvitaan pikkuisen hiontaa, pikkuisen pakkelia ja lopuksi pikkuisen maalia. Kesälomasuunnitelmat taisi juuri tullakin valmiiksi. Onneksi patterit ovat ikkunaseinillä, joten maalattavaa pintaa ei ole kauhean paljon. Nykyinen, sellainen ikävä maalarinvalkea harmaus pitää kyllä korvata hieman valoisammalla sävyllä. Vasta maalaamani WC on siisti sellaisenaan ja vaatehuone ei näy…. Ainoa ongelma on keittiö, jossa tapettiin jäi aukot entisten patterikiinnikkeiden kohdalle…siis patterit on kiinnitetty seinälle rakennusvaiheessa ennen tapetointia… outoa. Niin, se filosofia-osuus: Taitaa loma, joulu ja koiranpennun otto olla asioita, joissa suunnittelu ja odotus on se hauskin puoli asiaa. Nyt olen jo tehnyt pieniä hankintojakin pennulle, vaikka siitä ei ole tietoakaan… Varsinkin, kun katselin kodin kulumisen astetta, kävi mielessä touhun mielekkyys/mielettömyys, mutta kysehän on minun harrastuksestani ja ainahan harrastukset maksavat… kai.
2.6.2014 Maanantai ja töissä. Selkäkipu helpottanut sen verran, että pystyn täällä hipsimään. Illalla hakumetsään Hinnin kanssa. Kotona pattereiden, siis lämmityspattereiden, vaihto. Kaikki huonekalut siirretty pois pattereiden luota. Vaatehuoneen tyhjennys oli hirveä urakka. Päivän purin tavaroita ulos pienestä huoneesta. En kyllä yhtään tiedä, miten ne mahtuvat sinne takaisin…