29.10.2014 Keskiviikko. Lauri tänään 8 viikkoa ja 7,2 kg. Luultavasti painonkehitys johtuu ylimääräisistä Hinniltä napatuista ruoka-annoksista.Lauri ja Hinni ovat sopeutuneet loistavasi yhteiseloon. Lauri on päässyt mukavasti tutustumaan sekä naapureihin, että treenikavereihin ja heidän koiriinsa.
Tänään minulla oli lomapäivä ja puuhaa riitti koko päiväksi. Aamupäivällä käytiin Hinnin noutajatreeneissä ja Lauri tutustui treenikavereihinsa. Päivällä haravoitiin pihaa ja päätin sitten tehdä Laurille jäljen talon päädyn ruoholle. Koirat jäi piha-aitaukseen jäljen teon ajaksi. Kiersin etuovesta sisään, hain Laurille taluttimen ja sitten jäljen ajoon. Mutta, missä Lauri on? Ei ollut omalla pihalla, ei naapurin pihalla, eikä sisällä. Voi sentään… Joskus on pikkukoirat poistuneet pihalta ja löytyneet etuovelta. Lauri ei ollut etuovella. Läksin uudelleen takapihalle etsimään joka nurkan, mihin pikkumies olisi voinut mennä. No, siellähän Lauri tepasteli omalla portilla – väärällä puolella tosin. Oli pikkukaveri poistunut pihalta naapurin portin alta ja kiertänyt koko talon omalle takaportille. Taitavaa toimintaa 8-viikkoiselle pennulle. Ja sittenpä ajoimme sen jäljen. Ihan hyvin jälki meni, vähän ehkä keskittymiskyvyssä on kehittämistä…
Illalla täytettiin naapurin portin alunen niin, että siitä ei nyt mahdu kulkemaan Laurikaan. Iltavillit naapurissa; Pera on jo Laurin suosikki!
26.10.2014 Hyvin nukutun yön jälkeen oli mukava aloittaa pyhäpäivän vietto. Hakutreenit klo 12 ja ystävä kylään klo 15 jälkeen. Lauri oli mukana hakutreeneissä; treenasi makupalojen syöntiä. Aapon vanha pikkutakki lämmitti auton perässä ollessa. Hinnille sain vieraita maalimiehiä ja nyt tuli hyvin esille meidän ongelma; Hinnin usko loppuu noin 30 haukun jälkeen ja se tulee katsomaan, missä minä olen. Nyt siis aletaan tekee pitkiä haukutuksia 50-70 haukkua yhdellä ukolla ja sitten palkka, seuraavalla ukolla palkka haukun aloituksesta jne…
Illalla rauhoituttiin levolle:
Leikkasin muuten Laurin kynnetkin. Helppoa! Tunsinpa kerrankin olevani taitava kynsien leikkaaja, kun koira ei pelännyt eikä nyppinyt tassuaan koko ajan.
25.10.2014 Lauantai. Tänään on lämpimämpi päivä, kosteaa. Aamupäivästä riehuttiin lähimetsässä. Päivällä koirat saivat olla 4 tuntia yksin kotona, kun kävin Annaliisan siunaus- ja muistotilaisuudessa. Hyvin olivat kotona koiruliinit olleet; ei pissoja, ei kakkoja. Käytiin isossa metsässä lenkillä. Otin noutoja molemmille. Lauri toi patukkaa hyvin, muristen tosin ja meinasi vähän omia esinettä. Noo, kyllä se siitä… saattaa tulla aika tiukkaotteinen noutaja.
24.10.2014 Yö meni hyvin. Nukuttiin yhtäsoittoa klo 23-4. Sitten ulos; joskin Lauri kääntyi ovella ja juoksi pissalle Hinnin patjalle. Sai lentävän lähdön ulos, kuten klo 6 seuraavalla kerrallakin. On kaverin mielestä turhan kylmä mennä unisena ulos…
Ulkoleikkejä ja vauhtia on pidetty, ettei kylmä tule. Lauri sai vähän pidemmän pannankin, punaisen tosin, mutta ei se montaa viikkoa tuokaan riitä .
23.10.2014 Lauri on kotiutunut. Viiden ja puolen tunnin ajomatka kotiin, kahdella pysähdyksellä, oli aika rankka… ainakin minulle. Pysähdykset sujuivat hyvin ja Lauri teki tarpeensa ja söi ruokansa mallikkaasti, mutta sitten se liikkeelle lähtö… Lauri protestoi auton takaosaan jäämistään reippaasti huutaen; vikinää, ulinaa, raivokasta kiroilua ja huutoa aasin äänellä. Aivan karseaa. No, nyt ollaan kotona ja ensimmäisen tunnin riehunnan jälkeen alkoi tilanne rauhoittua ja nyt pikkumies nukkuu tuossa jaloissani. Hinni otti tulokkaan hienosti vastaan. Leikitti pentua ja yritti saada sen mukaan pihalla juoksemiseen. Oli vähän pieni siihen vielä. Katsotaan huomenna päivän valossa asiaa uudelleen :).
Viimeinen maitobaarikäynti äidin luona. Hinni ei nisilleen päästänyt – Lauri yritti kyllä.
Rauniokoira-ainesta?
22.10.2014 Tänään sain Kennelliitolta kirjeen. Sisältö yllätti minut kovin!
21.10.2014 Tiistai. Eilen oli työpäivän jälkeen heti nome-treenit, mutta mepä muutettiinkin oma treenimme hakutreeniksi. Vahvistettiin sitä haukkuilmaisua, eikä siinä ongelmaa ollutkaan. Torstaina sitten Laurin kotiutus ja naapurit hoitaa Hinniä. Meillä on täysi talvi jo, pakkasta ja maa valkea. Kynttilälyhdyt pihalla; kahden kuukauden päästä on joulu!!
19.10.2014 Sunnuntai. Tänä aamuna rakensin barrikaadin terassin reunalle, koska Lauri ei saa hyppiä korkeimmalta kohdalta ennen kuin jalat vähän kasvaa pituutta lisää.
Tänään satoi lumiräntää niin, että maa on pääasiassa valkoinen. Kehnosta kelistä huolimatta tehtiin hakutreenit pienellä porukalla. Koska meillä oli Hinnin kanssa ollut tauko minun sairasteluni ajan, tein treenistä tarkoituksella sellaisen, että Hinni pääsee valitsemaan itse ilmaisunsa. Tosin, ennen radalle menoa, otin rullailmaisun tiellä ihan vain muistukkeeksi. Siitä huolimatta Hinni haukkui hienosti, yrittämättä ollenkaan ottaa rullaa. Siispä, ihan selvästi Hinni palaa nyt haukulle ja rullat menee naftaliiniin odottamaan tulevia tarpeita. Henkinen kypsyys on nyt niin hyvä, että haukku oli tosi vahva ja etujalat löi tahtia koko ajan.
Niin, ja miten onnellinen Hinni olikaan koko illan. Kotosalla vain makoili ja vaihtoi paikkaa sinne missä minä olin. Yhteistyöhaluinen typsykkä!
17.10.2014 Perjantai. Ihan hirmuisesti odotamme Hinnin kanssa Lauri-boyn kotiutumista. Tämä taitaa olla kuin joulun odotus – kun se sitten on, ei mitään ihmeellistä tapahdukaan… Vointi on kuitenkin jo paljon parempi. Liimakorvat vaivaavat edelleen, mutta muuten olo ok. Pikkuisen ihmettelen, miten uneni riittää, kun pikkumies valvottaa joka tapauksessa eri verran kuin Hinni. No, se nähdään sitten.
Nyt jos muistan, kuvaan koivunlehtikasat pihaltani. En muista, että noin isoja kasoja olisi koskaan ennen ollut. Pihatalkoot on viikon päästä. Toivottavasti ei tule lunta ennen sitä.
Tässä pihamme lehtikasat. Ja sitten pihalle pölähti naapurin Pera lehtipuhaltimen kanssa. No, ei puhaltanut kasoja hajalle, vaan puhalsi kaikki pihan ulkopuolella olevat haravoimattomat lehdet pois, pois… Ja pihapensaiden lehdet meni kasoihin, jotka oli helppo koota keoiksi. Siistii!!
12.10.2014 Sunnuntai. Yleisvointi parempi; korvat tukossa, vasen pahempi. Kuulen, mitä kuulen ja senkin väärin. Suunnat sekaisin. Perjantai-iltana uskalsin kuitenkin Hinnin kanssa etsintätreeniin. Jäätiin vielä toisten lähtiessä kotiin, ajamaan yksi jälkipätkä, joka oli jäänyt ajamatta. Sain gepsin varmuuden vuoksi mukaan. Kun tulin tielle, johon olin päättänyt lopettaa jäljen ajon, en uskonut lainkaan gepsiin. Sen mukaan olisi minun pitänyt tulla tielle ihan toiselta puolen tietä, mutta mielestäni se ei ollut mahdollista… Eipä siinä muuta kun koiralta liina pois ja kysyin, missä oma auto on. Niin läksi Hinni iloisesti hypähdellen gepsin osoittamaan suuntaan ja minun oli pakko myöntää suuntien menneen totaalisesti sekaisin pimeässä. Sieltä se auto löytyi ihan siitä, mihin olin sen parkkiin jättänyt.
Lauri-boylle on peti valmiina. Ompelin tänään uusia patjanpäälisiäkin. Iso, sokea nallekin on korjattu saumoistaan. Sen kainalossa on pikkumiehen hyvä nukahtaa päiväunille.
9.10.2014 Torstai. Korvatulehdus edennyt liimakorvavaiheeseen. Maanantain olin töissä pitkän päivän ja kuumeisena palasin kotiin nukkumaan. Tiistaina huono aamu. Kävin aamupäivällä työterveydessä. CRP oli enää 49, korvat paremmat, mutta vasen korva on ihan tukossa edelleen. Lääkärin mukaan nyt on liimakorva ja se voi kestää useita viikkoja. Tämä jatkuva lämpöily vie kyllä voimat aika tarkkaan. 10-11 tunnin yöunet ja migreenipäänsärky vasemmalla lähen joka yö. Nyt olen loppuviikon sairauslomalla lepäämässä.
3.10.2014 Perjantai. Koko viikon olen ollut puolikuuro pahan korvatulehduksen takia. Lisäksi poskiontelotulehdus, kuumetta ja maanantaina CRP 152, tänään enää CRP 71.
Eilen hyvä päivä, olin valitsemassa Lauria. Tässä Helkyn Lauri, tuttavallisesti Late vaan.
Sinipantainen Late on reipas pentu. No, ei kyllä ollut moittimista muissakaan, mutta Late tuli luokse – melkein siis tunsi jo nimensä…
Kuvissa Late pystyimmässä asennossa 🙂