Marraskuu 2016

26.11.2016 Koiravieraita yökylässä. Tarmo ja Vieno olivat yökylässä. Lauantain iltalenkillä oli hämärää ja lunta satoi reilusti. Kadotin auton avaimet. Auto oli lukitsematta lähtöpisteessä, mutta avaimia ei ollut paikallaan eikä taskussa. Koirat autoon ja autosta ulos. Etsin joka kolon. Ei löytynyt avaimet, ei. Luulin jo joutuvani kävelemään kotiin vara-avaimia hakemaan, mutta päätin vielä kokeilla koirilla, vaikka ei se lumesta etsintä ole vahvuus koirilleni ainakaan. Joukkovoima ei toiminut, meni hosumiseksi, siksi otin vain Hinnin hommiin. Tarkkuusetsintää hyödyntäen Hinni etsi ensin auton ympäristön. Ei löytynut. Päätin kokeilla vielä vähän markaa lumipolkua, jota olimme kulkeneet. Toiveet avainten löytymiselle olivat pienet. Mutta Hinnipä yllätti, sieltä avaimet löytyivät polun vierestä, ei niin kovin kaukaa lähtöpisteestä. Olin pudottanut ne taluttimia kaulaan laittaessani… oletan. Hyvä Hinni!!


Ja niin, lunta on saatu riittävästi!

21.11.2016 Käytiin Hinnin kanssa Nurmijärvellä Peha A kokeessa ja hyvin Hinni etsi ukot. Teki saman virheen ilmaisussa kuin aina ennenkin, että tuli vastaan minua ja palasi sitten haukkumaan. Muuten tuomari tykkäsi suorituksesta ja antoi arvosanan H (hyvä). Eipä arvosanalla sinänsä mitään merkitystä – hyväksytty suoritus ja se siitä.


Impivaaran Hallien maja Nurmijärvellä, Kiljavantien varressa

14.11.2016 Viikonloppu kotona. Lepoa, ulkoilua, enkä sitten paljon muuta ehtinytkään. Vähän koirille treeniä… joo. Esimerkiksi paikallaolo treeni, vierekkäin olivat. Unohdin koko jutun, kunnekka Lauri hiippaili kysymään, että vieläkö pitää olla paikallaan… Hinni oli edelleen siinä mihin jätin.

9.11.2016 Alkukuu lipsahti merkinnöittä. Lunta on juuri ja juuri sen verran, että sitä voi sanoa olevan olemassa. Eteläisessä Suomessa lunta jo enemmänkin.

Helsingissä 2.-4.11. potilasasiamiespäivillä ja Leenan ja Jukan luona kyläilemässä.

Koistisen Eijan ja Paxin (6kk) kanssa on lenkkeilty muutaman kerran ja otettu samalla pientä ilmaisutreeniä minun koirille ja Paxille pientä jäljen tynkää. Tosi kylmä tuuli on ollut Siperia suunnalta.

Marraskuun 1.pvä, ei lunta.