Tammikuu 2014

31.1.2014 Vuosi on siis alkanut vahvasti pelastuskoirapuolella. Hinnin kanssa myös tilanne hyvä ja ilmaisun siirtäminen rullalle on edistynyt. Tällä viikolla pari treeniä takana ja eilen juuri aloimme suunnitella pidempään liinaan siirtymistä näytöille menoon. Varikkotreeneissä voisi olla helpompi opettaa se, että minä jarrutan etenemistä. Metsässä menoon tulee aina nykäisyjä enemmän maaston vaikeuden mukaan. Herkkäkaulaiselle koiralle pitää tuokin osio ottaa maltillisesti. Tosin, Hinnihän vetää jäljelläkin aika lujaa, kun motivaatio on kohillaan. Saattaa siis olla turha huoli se liinan kanssa pelaaminen.

25.1.2014 Lauantai. Jo toinen etsintä tammikuulle. Aamulla klo 01.03 tuli hälytys etsintään taajama-alueelle. Saimme neljä koiraa paikalle ja kolme aloitti etsinnän heti poliisikoiran tultua pois alueelta. Alueemme oli omakotitalojen piha-alueita ja tonttien välisiä puistokaitaleita. Myös puhelinpaikannus oli onnistettu tekemään, mutta se ei tuottanut tulosta. Etsittävä löytyi meidän alueeltamme. Hinni sai hajun omakotitalon pihalta läheiseen metsikköön. Onneksi pihan perillä oli portti metsään, josta Hinni meni edellä metsän puolelle ja ennen kuin itse ehdin sinne, kuulin Hinnin ilmaisevan ”mörköhaukulla”. Haukun sävy kertoi, että siellä on jotain tavallisesta poikkeavaa. En nähnyt mitään, mutta menin tietysti selvittämään asiaa. Kissa, supikoira ym. kävi mielessä, mutta vasta noin kymmenen metrin päästä näin, että etsittävämme oli maassa, puoliksi ojassa makaamassa. Olipa hyvä saada hänet hengissä pois paleltumasta pahemmin. Se poikkeava juttu löydössä oli hänen selvästi ”muriseva” hengityksensä.  Enpä ole tuollaistakaan älynnyt treenata… tai ei kai sitä kaikkea tarvitsekaan treenata, kyllä koiran reaktioista huomaa, jos jotain erikoista on havaittu.

Rullailmaisuun siirtyminen edelleen työn alla. Tämän päivän treeneissä tehtiin jo rullan sijoittelua eri kohtiin maalimiehen luona ja oppiminen edistyy. Katsotaan nyt, tuleeko Hinnistä ”haukkuva rullakoira”… voi sentään, tiedä hänestä. Iloinen asia on, että kuitenkin toimii hyvin.

22.1.2014 Sunnuntaina olimme rakennusetsintätreenissä. Tossut jalassa homma sujui hyvin. Huomasi kyllä, että rullan tuonti ja näytölle meno olivat epävarmempia. Esim. näytölle meinasi lähteä väärään suuntaan (jatkamaan etsintää), mutta hoksasi sitten, mitä pitikään tehdä. Oikein hyvä treeni tähän oppimisen vaiheeseen.

Tottista olen myös pikkuisen treenannut iltojen iloksi. Tottistreeni Längelmäellä näyttää vaikuttaneen positiivisesti. Pomppiminen on selvästi vähempänä.

18.1.2014 Viikolla tehtiin hakutreeni – rullatreeni pimeässä metsässä. Yhdellä ukolla Hinni yritti tarjota haukkua, muuten meni hyvin. Tänään tehtiin kuudes treeni irtorullilla ja vain kolmannella ukolla kuudesta Hinni jäi pieneksi hetkeksi miettimään, mitä tekisi rulla suussa. Silloinkin päätti tuoda sen minulle. Hyvä Hinni!

Töllöntöihin voisi jälleen lisätä yhden pelastuskoirarepun tyhjennyksen. Olin pari tuntia kaupunkiasioilla ja sillä aikaa oli kotona puuhattu; reppu tyhjennetty siististi vetoketjut avaamalla.Repusta oli hävinnyt Hinnin omat makupalat ja yksi minun Alpen myslipatukoistani. Oli sitten omatoimisesti hankkinut välipalan itselleen…

14.1.2014 Tiistai, mutta palaan vielä viikonloppuun. Siellä tottiskoulutuksessa käytiin taas tutunoloinen keskustelu: -Onko tuo sinun koira sellainen metsästyslinjainen? -Joo, on se. – Se on kyllä kivan kokoinen ja tuollainen iloinen? – Niin, niin Hinni on.  – Teille tulee kyllä tosi näyttävä tottis. – (Ajatus päässäni: Hahaa, mutta niin minäkin uskon :).)

Sunnuntaina porukat olivat etsinnässä. Pakko kirjoittaa tähän, jos vaikka Minna lukisi, että ”Usko, Minna, Voittoon, se on hyvä ja toimiva koira. Nyt sinulla on todellista näyttöäkin. 

Lehdessä luki, että tänä talvena on Joensuun ympäristössä liikkunut susia. Nähty Iiksenniityllä. Olikohan se meidän pelokki kuitenkin susi… voi sentään. Joku metsästäjä kyllä sanoi, että suden saa karkotettua, mutta jos karhu kerkiää lukita saaliin silmiinsä, niin se ei jätä saalistaan ennen kuin on sen saanut. Siis, toivottavasti se oli susi.

12.1.2014 Pakkasta -12 astetta. Kävin Hinnin kanssa tottiskoulutuksessa Längelmäellä. Pikkuisen pitkä matka, mutta niinhän meiltä on. Johanna Nivala piti belggareille tottiskoulutusta Kana-Areenassa ja läksin Kettusen Arjan mukaan tapahtumaan. Arja kävi oikeastaan vain oman uroksensa jälkeläisiä katsomassa ja minä osallistuin Hinnin kanssa koulutukseen. Hinni teki hommia sen verran hyvin, että oikeastaan innostuin asiasta. Tavoitteemmehan on osallistua palveluskoirakokeeseen ensi kesänä.

11.1.2014 Lauantai. Flättityttö Sussu hoidossa meillä.

9.1.2014 Kotisivut saatu ajantasalle. Kiitos, Minna, avun tarjoamisesta. En vieläkään osaa kaikkia juttuja tiedostojen muokkauksessa. Mutta yks’kaks ja Minna laittoi sivut kohilleen! On se taitava.

Hinnin kanssa rullatreenit on edenneet. Olen edelleen tyytyväinen. Nyt ollaan vaiheessa, että eka ”löytö” menee hienosti: rulla tulee ja näyttö onnistuu hienosti. Vasta kolmannella tai neljännellä ukolla Hinni alkaa tajuta mitä on tekemässä ja silloin se jää ukolle miettimään. Minun kutsuni ”täällä” riittää siihen, että Hinni lähtee minun luokseni. Oletan, että ollaan oppimisessa juuri taitekohtaan tulossa. Nyt Hinni joko oppii rullailmaisun tai sitten tulee isompia ongelmia takautumien kautta.

Vuoden 2014 tavoitteeksi pitää nyt asettaa Hinnin kanssa se, että saamme rullailmaisun kuntoon niin, että saamme läpi pelastuskoirien Peha A kokeen.  Pelastusjälki Pejä B on myös uusittava. Lisäksi noutajien working test WT-koetta olisi treenattava avoimen luokan koetta varten. Ja ihan uudeksi tavoitteeksi olen asettanut palveluskoirakokeeseen osallistumisen.

Oman työn osalta homma vaihtuu helmikuun alusta, jolloin siirryn suunnittelukoordinaattoriksi Siilaisen terveysaseman remonttiin ja laajennukseen. Se onkin minulle ihan uusi tehtävä ja otan homman innolla vastaan.

Kello 23 ja iltapisun aika. Talon nurkalla vesiränni laulaa iloisesti tiptiptip. Ei tietoakaan yöpakkasista.