28.9.2011
Sunnuntain ja maanantain hakutreenit meni nyt niin hyvin, että siirryn jälkitreeneihin lopuksi sulanmaan ajaksi. Tiistaina kävin tekemässä koulutuskentällä häiriönalaisen tottistreenin. Hinni on siinä hyvä. Henkilöryhmässäkään se ei ole lainkaan kiinnostunut vieraista ihmisistä. Vieraita koiria en ole vielä ryhmässä käyttänyt, mutta enpä usko siitäkään mitään ongelmaa syntyvän. Pelastuskoirakokeissahan on vieras koira mukana henkilöryhmässä.
Tänään ajoin jäljen, ”alokas” -kisajäljen, kolmella kulmalla. Hyvin meni, paitsi kakkoskeppiä ei löytynyt. Koira merkkasi sen voimakkaasti edestakaisin kulkemalla ja minäkin katselin… ei löytynyt. Oli varmaan pyörähtänyt niin kuoppaan, ettei erottunut hämärtyvässä illassa ja Hinnillä oli alkujäljestä kova kiire eteenpäin… Muuten jälki meni tosi tarkasti. Kulmat oli ihanat! Sen nopeammin ja jyrkemmin ei kulmia voi heittää .
25.9.2011
Viikko takana taas… nyt meni vapaat illat belgianpaimenkoirien mestaruuskisaratojen tekemiseen. Hyvät radat tulikin hakuun ja etsintäkokeeseen, vaikka tulossato jäikin hieman heikoksi. Mestaruusradat olivat vaativuudeltaan juuri sen tasoiset kuin olla pitääkin.
Hinni sai olla joka kerta maastossa mukana, joten senkin viikko oli hyvin ohjelmallinen. Metsässä Hinni sai seurustella uroskoirien kanssa vapaasti ja hyvää seuraa olikin tarjolla; ihana Martti, Topi, Voitto, Simo ja Ike. Kylläpä Hinnin kelpasi juoksennella useampana iltana.
18.9.2011
Kolme päivää Helsingissä pelastuskoirien SM joukkuekatselmuksessa. Menestystä; toinen sija tasaisen varmalla suorituksella. Upea joukkue!!
Kuva:Eeva Oinonen Menestyksekäs joukkue virallisessa kuvassa.
Tehtävät olivat monipuolisia etsintätehtäviä, ei jäljestystä. Suurin osa liikkumisista Helsingin alueella tehtiin koirien kanssa julkisilla välineillä. Se oli hieno kokemus koirillemme! Yösuunnistukselle mentäessä samassa bussissa kohti Helsingin keskustaa matkusti lähes 20 koiraa. Ihmiset suhtautuivat meihin todella positiivisesti ja olivat avuliaita neuvoessaan ratikka- ja bussivuorojen kulkua. Raunioilla pääsimme nelosen TV-uutisiinkin .
Viimeisiä tehtäviä odotellessa…
14.9.2011
Lauantaina olin Savitaipaleella veljeni 50-vuotis juhlilla, hänen vaimonsa syntymäpäivänä, heidän yhteisen hopeahääpäivän merkeissä vietetyissä juhlissa. Siis tosi ihanat juhlat Olkkolan kartanossa. Monta hyvää syytä juhlia hyvässä seurassa!! Onnea!!
Hinnin kanssa puuhaan edelleen ahkerasti. Heh, olinpas onnellinen, kun Hinni ekan kerran ennakoi jäävissä liikkeissä – siis sehän osaa liikkeet, jos se jo oivaltaa ennakoida . Noo, nyt sitten pitää rikkoa rutiineja ja palkata hyvin eri kohdissa liikkeitä. On muuten aika ihana treenata tottista koiran kanssa, joka on asiasta edelleen innostunut – en ole vielä runsaassa vuodessa tympäännyttänyt sitä.
Eilen illalla käytiin treenaamassa Lieksassa rakennusetsintää. Pääpaino treenissä oli tietysti kisajoukkueemme (Topi, Oili ja Martti – koiria siis) treenaamisessa, mutta tokihan Hinnikin pääsi etsimään rakennukseen piiloutuneen henkilön. Hinni liikkui reippaasti niin pimeässä kellarissa kuin kerroksissakin. Ja sieltähän se piiloutunut henkilö löytyi komerosta! Kisajoukkueellamme on hyvät mahdollisuudet menestyä – tosin olemme aika usein myös mokailleet kisatilanteissa. Saapas nähdä…
Ajettiin jälkiäkin: Martin jälki meni kiekkokaukalon kautta… ensin meni edellä Minna ja sitten meni Martti yhdellä loikalla.
Kaisa ja Oili jäljestää…
Jossu ja Topi kovan pinnan jäljellä…
8.9.2011
Torstai-iltana treenasimme raunioilla joukkuekisaa varten; tottista, ketteryyttä, hakua, jälkeä… kaikkea vähän. Hinnikin pääsi illan hämärtyessä hommiin, mutta kuvia otin jo alkuillasta.
Aika iso kieli pienellä koiralla. Olisko vähän intoillut juoksemalla putkissa ja tiilikasoilla…
… ja ryhmän treeniä…
5.9.2011
Maanantai-illan hakutreeni pitkillä pistoilla ja entistä pidemmillä haukuilla. Taas oli intoa enemmän kuin järkeä hommaa aloitettaessa. Hinnin liikelaajuus korostui, kun alkuosa alueesta oli avointa hiekkakenttää ja metsä alkoi vasta pusikkotöyrään takaa 40-50 m päästä. Sieltä ukot löytyivät metsästä oikealta alarinteestä ja vasemmalta mäen päältä. Hinnin haukku on tosi kuuluva. Haukkurytmi on minusta hyvä; ihan pienet hengitystauot eivät minua haittaa.
Pelastuskoirien joukkuekisan listat joukkueista ja alustava aikataulu julkaistiin eilen ja tänään. Luin listat ja sitten olikin jo kiire wc:hen. Hyvät hermot nääs; reagoivat herkästi !! Nyt päässä syntyy listoja kaikesta, mitä ryhmänjohtajan pitää vielä muistaa tehdä ja hankkia: otsavalot, paristot, ensiapuvälineet, lämpöpeitto, elvytysohjeet netistä… ja pitää muistaa muistuttaa ryhmäläisiä koirien papereista, niitä on etsitty ennenkin.
4.9.2011
Syyskuu onkin jo hyvällä alulla. Torstaina olin peesihommissa sokeiden koirankäyttäjien kanssa. Perjantaina olimme Hinnin kanssa hyppykoulussa ja raunioilla. Sekä hyppytreeni että ilmaisut raunioilla onnistuivat oikein mukavasti. Nyt viikonlopun olen ollut luonnetestituomarina ja Hinni on tainnut viettää aikaansa naapurissa… ainakin sieltä se tuli kotiin eilenkin minun jälkeeni. Superhiehot naapurini päästävät Hinnin ulos ja heille kotiinkin, kun itse ovat paikalla; ja Hinnihän ottaa kaiken ilon asiasta viihtymällä hyvin naapurissa.