Maaliskuu 2022

Aurinkoinen maaliskuu on nyt jo yli puolivälin. Kotisivujen tekeminen ei ole oikein edistynyt toistuvien teknisten ongelmien vuoksi. Tekstiä osaan lisätä, mutta kuvia en saa näille sivuille, vaikka arkistoon osaan ne viedä. No, kyllähän te tiedätte miltä talvi ja koirani näyttävät, joten se siitä.

Maaliskuu yli puolen välin. Lauantaina myrskyn keskellä Kuopiossa Nose-treeneissä. Olipa mukavat treenit Anita Pesolan johdolla. Lunta tuiskutti niin, että järven selälle katsoessa ei nähnyt kuin 100m. Toivottavasti pilkkimiehet on päässeet kotirantaan.

No, lauantai-iltana läksin kokeilemaan onneani Kaunislahden tielle ja kiinni jäin. En onneksi niin pahasti kuin aiemmin joku, jota ei hinausautokaan meinannut saada liikkeelle. Kinostunut lumi on tosi kovaa ja ottaa tiukasti kiinni.

Sunnuntain piti parempaa keliä ja kävin lumikengilla lenkillä. Hanki kantoi koiria aika hyvin.

Maanantaiaamuna heräsin migreeniin ja pihalla oli 10cm uutta lunta. Sinne jäi lumet töihin lähtiessä. Toivon kovasti, että talohuolto siivoaa portaanikin. Ne olivat aivan lumen peitossa, niin ettei yhtään askelmaa ollut näkyvissä. Nyt töissä ja lunta tulee koko ajan lisää.